Meidän tarina
Ali-Ollin Alpakkatilan tarina alkoi keväällä 2004 ja sai nimensä suvumme maatilan mukaan. Suomeen ensimmäiset alpakat tulivat vuonna 2002. Kävimme tutustumassa niihin josta jäi idea kytemään omien alpakoiden hankkimisesta. Vuoden 2003 lopussa tutustuimme toiseen perheeseen, jotka olivat tuomassa Suomeen alpakoita Chilestä ja pian sovimme heidän kanssaan viiden emän maahantuonnista. Alpakat saapuivat suomeen syksyllä 2004 ja viettivät talven karanteenissa Keuruulla 19 lajitoverinsa kanssa. Karanteeniajan jälkeen emät Adelle, Adonia, Aida, Ady ja Bella sekä orhi Dorian muuttivat Ali-Ollin Alpakkatilalle tammikuussa 2005. Seuraavana kesänä meille syntyivät ensimmäiset vasat, Olivia ja Olli,


Ali-Ollin maatila on yksi Klaukkalan kylän, Nurmijärven kunnan kantatiloista, joka on ollut meidän suvulla 1760-luvulta. Heidi on tilan kymmenes emäntä ja maanviljelijä.
Tilalla on viljelty perinteisesti viljaa ja heinää mutta alpakoiden tultua meille vuonna 2004, siirryttiin pikkuhiljaa vaan heinän tuotantoon.
Heidin vanhin tytär Jessika on opiskellut maatalousyrittäjäksi ja hänen on tarkoitus jatkaa tilan pitoa. Hän on apuna aina siellä missä tarvitaan ja mukana kaikessa ideoinnissa, myös peltotyöt ovat Jessikan vastuulla. Heidin muut tyttäret Hilla ja Inka auttavat tarvittaessa, nuorin tytär Viola käy hoitamassa pieneläimiä ja auttaa alpakkakeikoilla.
Minä olen Heidi, maatilan emäntä, alpakankasvattaja ja ennenkaikkea äiti sekä mummo. Lapset ja moni muukin ystävä kutsuu mua Mamiksi. Minusta tuli sukutilan jatkaja ja maanviljelijä 23-vuotiaana. Ekat alpakat muuttivat meille vuonna 2004 ja siitä se sitten lähti, tällä hetkellä maatilallamme asuu alpakoiden lisäksi paljon muitakin eläimiä. Lisäksi viljellään heinää tilan pelloilla. Perheeseeni kuuluu mieheni Jarnon lisäksi neljä tytärtä Jessika, Hilla, Inka ja Viola sekä tietty Mamin sydämen valloittanut Juuju, ensimmäinen lapsenlapseni. Kotona asuu myös maailman söpöimmät ja hauskimmat kissat Milo ja Pikkukissa. Alpakkatilan töiden ohella käyn välillä ajamassa Valion kuorma-autoa, sitä työtä olen tehnyt jo monta vuotta ja se onkin minulle vähän niinkuin harrastus. Vapaa-ajalla mökkeilen, neulon sukkia ja luen jännityskirjoja. Miksi meillä on alpakoita ja muita eläimiä? No siksi koska mä vaan tykkään niin paljon eläimistä.

